"Vokaaliyhtye Lumouksen laulajien äänet soivat suloisesti ja ilmaisuvoimaisesti sekä yhdessä, että erikseen: yhtyelaulun vaatiman herkkyyden lisäksi jokaisella laulajalla on kyky solistiseen värikkyyteen." (Aamulehti 12.10.2010) |
Vokaaliyhtye Lumous on seitsemän naislaulajan kokoonpano, jota kiehtoo
keskiajan ja renessanssin mystinen, värikäs musiikki. Lumous kertoo
konserteissaan tarinoita menneitten aikojen elämästä. Niissä kuljetaan
pyhiinvaeltajien matkassa kohti Santiago de Compostelaa, seurataan
voimanaisten elämänkohtaloita, astutaan luostarin hiljaisuuteen ja
kuullaan balladeja linnojen liepeiltä. Yhtyeen tavaramerkki on herkkä, kuulas ja värikylläinen
sointi.
Lumoksessa laulavat sen taiteellisen johtajan, harpisti-laulaja Debra
Gomez-Tapion lisäksi sopraanot Kaisa Kelloniemi, Elina
Orjatsalo ja Anu Mattila, mezzosopraano Johanna Laukkanen, sekä
kontra-altto Elina Aho-Kuusama. Yhtyeen kokoonpano vaihtelee ohjelman mukaan.
Lumouksen kanssa esiintyy usein Fioretto Ensemble, vanhan musiikin yhtye, jonka taiteellinen johtaja on Debra Gomez-Tapio.
|